perjantai 13. tammikuuta 2012

Makeuttaisitko kahvisi hunajalla?

Joulun alla sain puhelun, jossa kysyttiin hunajan ja kahvin yhdistämisestä. Soittaja oli nimittäin saanut kuulla, että jossain päin maailmaa olisi julkaistu tutkimus, jonka mukaan hunajan sekoittaminen kahviin tuottaisi haitallisia ainesosia.

Väite kuulosti oudolta, mutta tietysti lupasin selvittää asiaa.

Ensin kysyin kokeneemmalta kollegalta eli liiton toiminnanjohtajalta Heikiltä. Hän ei ollut tällaista väitettä koskaan kuullut, mutta epäili, että käsitykseen voisivat olla hunajan väärät pakkaustavat. Esimerkiksi Kiinassa hunajaa on joskus pakattu astioihin, joista on liuennut hunajaan myrkkyjä, ja toki ne sitten tulevat myös juomiin asti.

Jatkoin tiedonhankintaa netin avulla, mutta mitään erityistä kahviin ja hunajaan liittyen ei englanninkielisellä perushaulla tullut esiin.
Soitin myös elintarvikealan huippukemistille (kiitos vaan, Anu!), joka pohdiskeli ansiokkaasti hunajan entsyymiaktiivisuuden mahdollisia vaikutuksia yhdessä kahvin kanssa. Puheessa vilahtelivat vetyperoksidit ja syanidivedyt, mutta ei tälläkään kertaa keksitty mitään hyvää perustetta hunajan ja kahvin haitalliselle yhteisvaikutukselle.

Lisäksi otin yhteyttä Pauligin kuluttajapalveluun. Siellä kysymykseni luvattiin välittää eteenpäin asiantuntijalle.

Lopulta pääsin puhelinyhteyteen Pauligin ravitsemustietäjän kanssa. Hän oli käynyt läpi tietokantaa tutkimuksista, eikä mitään ollut löytynyt. Tosin tietokannat eivät ulotu esimerkiki venäjän- tai japaninkielisiin julkaisuihin.

Yhteistuumin kuitenkin pohdimme, että jos hunaja ja kahvi aiheuttaisivat kielteisen yhteisvaikutuksen, niin tieto tutkimuksesta olisi levinnyt laajasti. Pauligin edustaja totesi, ettei hän näe mitään riskiä hunajan sekoittamisessa kahviin.

Arvaatte varmaan myös, mitä täällä liiton toimistolla tarjotaan heille, jotka kaipaavat makeutta kahviinsa?

Kovin yleistä hunajan käyttö kahvin makeuttajana ei taida Suomessa olla, eivätkä kaikki hunajat toimi kahvissa yhtä hyvin. Heikki vinkkasi, että kahviin kannattaa valita mahdollisimman mieto hunaja. Alussa saattaa maistua hieman oudolta sokeriin verrattuna, mutta tietysti ihmisen makuaisti tottuu.

Eikä tuossa Heikissäkään ole vielä mitään huolestuttavaa havaittu, vaikka hän on jo pitkään ahkerasti juonut hunajalla maustettua kahvia.

Itse en yleensä kaipaa lisämakeuttajaa kahviini, ja tällä hetkellä juon kahvia ylipäätään vähän. Mutta joskus kahvi maistuu, ja myös vähän fiinimpänä versiona. Eli siis esimerkiksi hunajalatten tyyliin.
  • ¾ dl kuumaa espressokahvia
  • 1 rkl kotimaista hunajaa
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 2 dl kuumaa maitoa
Kaada lasiin tai kuppiin espresso, sekoita siihen hunaja ja kaakao. Lisää höyrytetty maito.

2 kommenttia:

  1. Olen 10 v käyttänyt hunajaa kahvissa enkä ole huomannut haittoja siitä. Paitsi että jos ei ole hunajaa niin en ainakaan sokeria käytä vaikka ennen käytinkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, hunajan ja kahvin ystävä! Henkilökohtaisesti uskon, että hunajan hyödyt kumoavat haitat, vaikka niitä kahviin sekoitettuna jostain syystä ilmaantuisikin. Tosin eihän kahvi itsessään ole mitään varsinaista terveysjuomaa, mutta pitäähän elämässä olla nautintoja :)

    VastaaPoista