tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hunajaa häissä karkkien tilalle

Viime vuonna tähän aikaan suunnittelin elokuisia häitämme. Hienot hääkarkit jätimme pois suosiolla, mutta jos olisin hoksannut, niin olisin ehdottomasti halunnut muistaa vieraita häähunajalla.

Pieni, kaunis purkki hunajaa on mainio lahja niin häissä kuin muualla.  Lisäksi hunajalla on myös oma symboliikkansa ja häätaustansa: ei suotta käytetä "honey moon" -termiä. Jaakon Häissä -blogin mukaan tuon kuukauden aikana pari oli mm. nauttinut hunajaista simaa, josta kuherruskuukauden englanninkielinen nimi voisi olla peräisin.

Seppo Tähkiö kertoo kirjassaan "Hunajaa maun mukaan" hindujen hääseremoniasta. Siihen kuuluu, että sulhaselle annetaan hunajaa ja kokkarejuustoa vietäväksi morsiamen kotiin. Kun sulhanen antaa lahjansa ja suutelee morsianta, niin hän lausuu:

"Hunajaa, tämä on hunajaa,
sinun puheesi on hunajaa,
minun suussani on mehiläisen hunaja,
ja hampaissani rauha."
Mieheni Sami työsti hunajapurkkeihin
taide-etiketit omasta öljyvärimaalauksestaan.

Häähunaja on mahdollista ostaa valmiiksi purkitettuna. Esimerkiksi Pohjanmaan hunaja markkinoi nimenomaan häähunajaa, johon voi itse sommitella etiketin ja koristelun.

Jos olisimme miehen kanssa hoksanneet hankkia häihimme hunajaa, niin varmaan olisimme koristelleet pienet purkit itse. Mies on sen verran luova, että viime viikolla askarteli hunajapurkkeihin etiketit printtaamalla kuvia maalaamastaan taulusta. Kyseinen teos, kuten monta muutakin, on parhaillaan esillä näyttelyssä Helsingissä Galleria Forsblomissa.

Mikäli joku nyt innostuu ja haluaa ensi kesän häihin kotimaista hunajaa, niin hankinta kannattaa tehdä heti. Monen hunajantuottajan viime vuoden sato on jo myyty, eikä uutta hunajaa ole heti kesän alussa tarjolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti