maanantai 12. maaliskuuta 2012

Perunasalaatti rucolalla

Perunasalaattia tunnetusti tarjotaan uutenavuotena ja vappuna, mutta mielestäni se sopii hyvin pöytää myös muulloin. Etenkin siis silloin, kun kutsuu isomman joukon koolle. Ja  miksei myös pienempänä annoksena sopisi lisukkeeksi arjen ruokailuun.

Itse en erityisemmin välitä majoneesipohjaisista kastikkeista. Siksi myös perunasalaatissa mielestäni parasta on öljypohjainen kastike.

Tähän yksinkertaiseen, mutta maistuvaan salaattiin lisämakua tuovat rucola ja kaprikset.
Salaatin valmistelu kannattaa aloittaa jo edellispäivänä. Tällöin keitetään perunat ja siirretään ne jäähtymään. Samalla laitetaan punasipuli marinoitumaan hunajaiseen kastikkeeseen.

Perunasalaatti rucolalla (10 annosta)

1-2 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
3 dl rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1-1 1/2 kg perunoita
1 prk (50/35 g) kapriksia
1 rs (noin 50 g ) rucolaa

Kuori sipulit  ja suikaloi ne ohuiksi renkaiksi. Laita sipulirenkaat kannelliseen astiaan. Kaada päälle punaviinietikka ja öljy. Mausta seos hunajalla, suolalla ja tarvittaessa pippurilla. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään ja sekoita välillä pari kertaa.

Pese ja keitä perunat (tämän voi tehdä jo edellispäivänä). Kuori jäähtyneet perunat ja leikkaa ne neljään osaan.

Valuta kaprikset (halutessasi voit hienontaa ne kevyesti). Sekoita perunat ja kaprikset kulhossa ja lisää joukkoon marinoituneet punasipulit. Silppua rucola ja lisää salaatin joukkoon. Kaada noin 1/3 marinointiliemestä kastikkeeksi salaattiin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Ohje on hieman muokattu versio Limepippuri-blogista, johon ohje oli napattu Maku-lehdestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti