torstai 9. elokuuta 2012

Omenaviinin taustalta löytyy mehiläinen

Suomen Mehiläishoitajain Liitto vei sidosryhmänsä kesäretkelle mehiläisten maailmaan keskiviikkona. Päivän aikana perehdyttiin niin kaupunkimehiläishoitoon Stadin tarhaajien mehiläispesillä Pauligin huvilalla, mehiläisten talvikuolleisuuteen kuin omenanviljelyynkin.

Talvitappiot voivat olla mehiläishoidossa hyvinkin suuria: lohjalainen tarhaaja Hannu Torkkel kertoi, kuinka edellinen talvi vei häneltä 129 pesää 140:stä, syynä muun muassa varroa-punkki. Yrittäjälle tuollaiset menetykset ovat valtavia. Mukana olleille siis selvisi, ettei mehiläishoitajan työ aina ole ruusuilla tanssimista. Tai ainakin niillä ruusuilla voi olla hyvin terävät piikit.

Retkellä oli mukana useita, joilla ei ollut aiempaa tietoa mehiläisistä, ja kysymyksiä riittikin. Oli mukava kuulla, kuinka aihe herätti mielenkiintoa. "Mehiläisten sielunelämään pitääkin tutustua paremmin", kuului yksi kommentti.

Pölytys ratkaisevaa omenanviljelyssä

Alitalon omenatilan isäntä Marko Maula kertoi, kuinka mehiläiset vaikuttavat viljelijän elämään ja omenan sekä tilalla valmistettavan omenaviinin tuotantoon. Ilmeisen paljon, eihän ilman mehiläisiä omenia ja siitä tehtyä viiniä tulisi - ainakaan tuossa mittakaavassa. Mehiläisten osuus omenasadosta on nimittäin yli puolet. Maula kertookin, että mehiläiset ovat viljelijän parhaita kavereita. Alitalon 15 hehtaarin omenatarhoilla on yhteensä 43 mehiläispesää. Viljelijä on Raaseporin Hunajan kanssa tehtyyn yhteistyöhön erittäin tyytyväinen, koska hänellä on kokemusta myös yhdestä vuodesta, jolloin mehiläisiä ei tarhoilla ollut. Silloin sato oli selkeästi huonompi.

Mehiläisistä pidetään huolta

Marko Maula ymmärtää mehiläisten merkityksen.
Mehiläisten vierailu omenankukilla varmistetaan siten, että omenan kukinnan alkaessa voikukat ym. ajetaan puurivien välistä pois, jolloin mehiläiset hoksaavat, että omenapuut ovat seuraava mesilähde. Voikukat saavat Maulan mielestä kukkia siihen saakka vapaasti - hyvä niin, koska ne ovat mehiläiselle tärkeää kevätravintoa, tehden ne vahvoiksi pölyttämään myöhemmin kukkivia puutarhakasveja.

Maula pyrkii ottamaan mehiläiset muullakin tavoin huomioon, esimerkiksi ruiskuttamalla kasvinsuojeluaineita vain öisin, kun mehiläiset eivät lennä. Viljelijä tekeekin tarvittaessa ruiskutustöitä iltakymmenestä aamuneljään saakka.

Omenanviljelyssä ja mehiläistarhauksessa on yksi yhteinen riskitekijä: sää. Tänä vuonna sää suosi omenaa kukinta-aikana. Mehiläiset olivat keväällä vahvoja ja omena sai kukkia rauhassa rankkasateilta saatika rakeilta. Viljelijä onkin tyytyväinen tulevaan satoon ja ensimmäiset pirja-omenat on jo päästy poimimaan. Muut lajikkeet seuraavat perästä ja kohta on kotimaista omenaa kaupoissa! Alitalon omenoista 80 % menee suoraan kauppoihin, loput menee viiniin ja mehuihin.

Mehiläiset ovat tärkeä osa tämän hiilihapotetun valkoherukkaviinin tuottamista. Kippis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti