torstai 23. toukokuuta 2013

Kaupungeissa kuhisee!

Kaupungeissa kuhisee tai paremminkin pörisee. Kaupunkimehiläistarhaus on nyt todellinen buumi ja hyvin vauhdissa tämän kesän osalta. Moni Suomen kaupunki on innostunut mehiläisistä - ja hyvä niin! Kaupunkien viheralueet saavat kaupunkimehiläisiltä kattavan pölytyksen.

Kaupunkien keskustoissa olevista mehiläisistä ei tarvitse olla huolissaan, koska me ihmiset emme ole niille lainkaan kiinnostavia. Mesi ja siitepöly on se, mikä niitä houkuttelee. Usein mehiläiset sekoitetaan ampiaisiin, jotka pörräävät ruuan ja juoman kimpussa ihmisten lähellä.

Katoilla ja kampuksilla

Helsingissä mehiläisiä on viime aikoina tullut muun muassa Saksalaiselle kirkolle ja aivan kaupungin ytimeen eli Lasipalatsin katolle. Myös Savoy teatterin katolla on ollut mehiläisiä jo monena vuonna  ja hyvin on mennyt. Ravintola käyttää itse hunajan. Myös ravintolakoulu Perho on alkanut tarhaamaan mehiläisiä - henkilökunta opettelee itse hoitamaan mehiläisiään. Monia muitakin tarhapaikkoja on.

Otaniemen designpesä.
Myös Turun kaupungin ensimmäiset mehiläiset muuttivat uuteen kotiinsa pari viikkoa sitten kaupungin virastotalolle.

Espooseen Otaniemen kampukselle on tullut hiukan erilaisia mehiläispesiä, nimittäin Aalto Biofilian  Melliferopolis –hankkeen designpesiä. Nämä kuusikulmaiset taidepuusepän rakentamat pesät on suunniteltu sekä mehiläisiä että ihmissilmää varten. Vielä pesät odottavat mehiläisiään, mutta kerron lisää näiden erikoispesien kuulumisista, kunhan asia etenee.

Kaupunkitarhauksen pioneeri on Suomessa Akaan kaupunki, joka täysin suunnitelmallisesti lähti kehittämään mehiläistarhausta kaupungin mailla. Yhteensä kaupungissa on jo liki 300 pesää, tarhapaikkoja on 27. Akaa onkin nyt kehittynyt myös hunajakaupunkina ja ensi kesänä kaupunki järjestää hunajaviikot. Ohjelmaan mahtuu mm. hunajaristeilyä ja myöhemmin syksyllä Mesihölkkä.

Pesiähän riittää monissa muissakin kaupungeissa.

Mettä ja hunajaa riittää

Kaupungeissa tuotettua hunajaa voi myös syödä huoletta. Hampurissa tehdyissä hunaja-analyyseissä kaupunkihunajan on todettu olevan yhtä puhdasta kuin muunkin hunajan. Kaupungeissa on myös mehiläisille laaja mesikasvivalikoima ja niissä käytetään vähän kasvinsuojeluruiskutuksia, joten mikäs mehiläisillä on siellä mettä kerätessä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti