perjantai 21. huhtikuuta 2017

Siman aika!



Pääsiäinen meni ja vappu yllättää. Simat ovat olleet kaupoissa jo hyvän aikaa, mutta nyt on oikea aika valmistaa oma vappusima. Hunajasta totta kai!

Raikas hunajasima sopii vapun lisäksi muihin kevään juhliin. Simaa on myös kiva tuunata. Itse olen kokeillut tämän reseptin mukaan tehtyä simaa, johon on lisätty raastettua inkivääriä. Mutta ihan perusreseptikin on herkullinen! 

Kotitekoinen hunajasima antaa loistavan vaihtoehdon myös vaikkapa kevään valmistumisjuhlien maljaksi!

Hunajasima

  • 4 litraa vettä
  •  450 g kotimaista hunajaa*
  •  2 sitruunaa*
  • ripaus hiivaa
  • (rusinoita)
  • (voi maustaa esimerkiksi inkivääriraasteella)

Kiehauta osa vedestä ja kaada se hunajan päälle. Lisää loput vedestä ja purista sitruunoiden mehu. Lisää haaleaan seokseen hiiva, n. 1/5 tl. Anna käydä huoneen lämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja halutessasi muutama rusina.
Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa, huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä.
 

Huom! Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia. Säilytä sima viileässä ja nauti noin viikon kuluessa.



*Mehiläiset tuottavat hunajan ja pölyttävät sitruunat tästä reseptistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti